Baby Blu, on raikas tuulahdus välillä yhtä toksiseen ja tunkkaiseen suomiräp-skeneen. Melankolisen äänimaailman ja feminiinisen estetiikan ainoaksi vertailukohdaksi tulee mieleen jonkinlainen The Kid Laroin ja Yung Leanin risteytys. Samanlaista musiikkia ei olla ennen Suomessa mielestäni kuultu. Vasta hyvin pienestä katalogista (kuusi kappaletta Spotifyssä) on pakko nostaa esiin tänä vuonna tullut kappale Serotoniini, jonka melodia ja tuotanto ovat molemmat ensiluokkaista.  

Tulevaisuus on mielenkiintoinen Baby Blun osalta. Tällä tyylillä ja estetiikalla ei valitettavasti Suomessa valtavirtaan välttämättä tällä hetkellä pöllähdetä. Edellinen kommentti toivottavasti todistetaan vääräksi. Parhaimmillaan Baby Blu nousee seuraavassa Flowssa lavalle, pahimmillaan hän vetää puoliksi tyhjälle Tavastialle keskellä viikkoa. Joka tapauksessa allekirjoittanut on molemmilla kerroilla katsomassa keikkaa.

Kun Karri Koirasta ei ole kuulunut neljään vuoteen mitään, Ikeltä tulee pelkästään yksittäisiä kappaleita silloin tällöin ja Eveliina on liian poppia, niin onneks meillä on Eden. Suomalaisen RnB:n seuraava sanansaattaja. Tämä tulokas oli myös mukana Monsp Bootcamp Mixtapella, jossa esiintyi pelkästään naisia, trans- ja muunsukupuolisia. Hänen Omal taval -kappale oli koko mixtapen tasapainoisin ja vahvin. Ei niin, että muut olisivat olleet huonoja, vaan Eden oli vaan tarpeettoman kova osallistuakseen bootcampille. 

Tulevaisuutta on aina yhtä helppo lukea. Onneksi minulta löytyy kristallipallo. Edenillä on tällä hetkellä vain ja ainoastaan yksi kappale, joten uutta sopii odotella. Hänet kiinnitettiin myös Monspille ja hän valmistelee tällä hetkellä uutta musiikkia. Parhaimmillaan Eden löytyy seuraavan Emma-gaalan vuoden tulokkaana, pahimmillaan hän jää liian pienen marginaaliyleisön hypettämäksi artistiksi. Eikä sekään välttämättä ole aina huono asia.  

Lapsenomaista, mutta silti niin vakavissaan otettavaa musiikkia, jota kuunnellessa jopa pahimmankin pessimistin suupielet kääntyvät ylöspäin. Kesällä tullut esikoisalbumi Nelma U, Vol. 1 on jotain mitä suomalainen musiikkikenttä on tarvinnut. Rumban artikkeli antoi myös pelkkää plussaa levystä. Eikä suotta. Levyä kuunnellessa toivoo itsekin palaavan omiin lukioaikoihin, jolloin kaikki oli helpompaa ja yksinkertaisempaa.  

Nelma U:lta tuli talven yksi mielenkiintoisimmista julkaisusta, yhteisbiisi Iben kanssa oli kaikkien taidelukiolaisten märkä päiväuni. Kaikki kerrat kun me tavattiin saa jopa pahimmankin kyynikon uskomaan rakkauteen keskellä koronaa ja loskaa. Tai ainakin siihen, että kevät ja rokotteet ovat todellakin tulossa. 

Nelma U on nyt ja tulevaisuudessa kriitikoiden ylistämä artisti. Toivon, että mikään levy-yhtiö ei laimenna hänen uniikkia tulkintaansa. Odotan myös innolla, että mihin Nelma U:n soundi kehittyy seuraavien vuosien aikana. Pahimmillaan hän jää yhden levyn ihmeeksi, jota arvostettiin silloin kun se tuli, mutta vaipuu aika nopeasti unholaan. Eihän kukaan enää puhu Skamistakaan, vaikka sarjana se oli edellä aikaansa. Parhaimmillaan Nelma U:n maailmanvalloitusta ei estä kukaan eikä mikään.  

Lungi biitti, hyvä juoma kädessä ja perjantain etätyöt pulkassa. Laitat helmikuussa tulleen Jazzijäbä-levyn soimaan hieman liian kovaa ja yrität vain tyhjentää aivosi kaikista synkistä ajatuksista ja latautua viikonloppuun. Sisimmilläsi tiedät, että valitettavasti viikonloppu ei eroa arjesta juuri mitenkään, mutta Pessan rehti räppi saa sinut kuitenkin unohtamaan sen. 

Lähin vertaus Pessaan suomiräpistä löytyy nuoresta ja energisestä Rudy Kulmalasta, eli Ruudolfista. Riimit ja energisyys eivät ehkä ihan sinne asti vielä riitä, mutta matka on aloitettu vahvasti. Myös pieni Gettomasan uho löytyy Pessasta – sekään ei ole pahaksi. 

Pessa voi hyvinkin olla Gettomasan manttelinperijä, tai ainakin seuraava vakavasti otettava haastaja hänelle. Pahoittelut Lukas Leon, se et ollut sinä. Pahimmillaan hänet nähdään katkeroituneena huutelemassa hävyttömyyksiä Rap SM -kisoissa. Se tuskin on tapahtumassa, sillä Pessan flow ja riimit ovat ihan liian hyvällä tasolla siihen hommaan.  

Siihen en halua uskoa, sillä hänen Musta-kappale on aivan liian vakuuttava. Voiko aloitteleva muusikko, joka sanoo suurimmaksi esikuvakseen John Mayerin olla vain yhden tempun poni? Sitä minäkin. Musta on kappaleena jotain laulun ja räpin välimaastosta. Soulia? Bluesia? Poppia? RnB:tä? Musagenrejen rajat ovat nykyään niin veteen piirretty. Taitavaa ja syvällistä laulunkirjoitusta saamme silti todistaa tämän kappaleen parissa.  

Yhden kappaleen ja yhden featin perusteella on mahdotonta veikata, että millainen on Rosa Costeen tulevaisuus. Teen sen silti. Parhaimmillaan hänet nähdään seuraavan Pori Jazzin päälavalla hurmaamassa ennen ulkomaalaista pääesiintyjää. Pahimmillaan hän jää yhden hitin ihmeeksi, joka kiertää lämmittelemässä jonkun isomman bändin matkassa ympäri maakuntia. 

Allekirjoittaneen oma lemppari tältä listalta. Melodista, herkkää, aitoa ja muuten vaan ihan hiton laadukasta musaa tekevä suomiräpin lupaavin tulokas. Sellainen on Vepu. Soundiltaan kaikista lähimpänä ehkä Pessoa, mutta nuoremmalla ja naiivimmalla otteella. Vepulta tuli vuonna 2020 Pilvet-ep, joka antoi ensimakua tulevasta. Sen jälkeen kuultiin hieman herkempi Vaihe-single ja viimeisimpänä maaliskuussa Rekmilta tullut Ilmaisia lounaita -kappale, jossa Vepu oli vierailemassa Elastisen kanssa. Voisi vihdoinkin sanoa, että hän on päässyt leikkimään isojen poikien kanssa. Manifestoin Vepun ja Nelma U:n yhteisbiisiä – ja olen tämän asian kanssa ihan tosissaan. Manifestoinnista voi olla montaa mieltä.  

Parhaimmillaan Vepu valloittaa sekä valtavirran suosion Raumanmeren Juhannus -festivaaleilla että aitopäiden suosion ja vakavat nyökkäykset Blockfesteillä. Kunhan nyt päästäisiin ensimmäiseksi niille festivaaleille. Vepun täyspitkää levyä ja levytyssopimusta odotellessa. Pahimmillaan hänen herkkä ja taiteellinen musiikkinsa ei leviä Kehä kolmosen ulkopuolelle. 

Laita yllä mainitut artistit sekä somessa että Spotifyssä seurantaan ja nauti suomalaisen musiikkikentän seuraavista nousevista tähdistä.